Ihmisen kolme pääoppiläksyä

Ilo, kiitollisuus ja turva

Viha, katkeruus ja pelko

Ihmisessä olemassa olevina peruvoimina ovat siis pelko, viha ja katkeruus. Vaikka olisimme luoneet kaikki pelkomme totuudeksi, vihamme iloksi katkeruutemme kiitollisuudeksi, ovat ne silti aina olemassa. Alemmat tunteet asustavat ihmisen alemmassa minässä, jonka tahdomme Tietoisena rakkautena saada ymmärtämään, että olemme rakastettuja ihmisinäkin ja että olemme aina turvassa, vaikka kävelisimme sotatantereella tai pimeillä kujilla New Yorkissa. Kaikki on vain siitä kiinni, että tahdommeko uskoa niin.

Valaistuneilla ja mestareillakin nämä kolme olemassa olevaa elementtiä ovat aina olemassa. Voimme aina valita kuinka luomme todellisuutemme; luommeko jotain, joka tuo hyvää vai luommeko jotain, joka tuo negatiivisuutta elämäämme. Jos palaamme luomaan jotain alempia tunteitamme, ne ovat aina olemassa hyvän rinnalla. Vanhaan luomiseemme voimme aina palata, jos annamme sen ottaa meissä vallan. Luomisemme ei koskaan katoa; se jää ainoastaan ikään kuin rinnalle.

Meidän ei tule kuitenkaan ajatella olevamme pahoja tai huonoja, kun emme aina kykene olemaan tässä hetkessä tai ilmentämään rakkautta. Miksi? Selitänpä asiaa seuraavaksi hieman syvemmin. Koska meidän kuuluu sieluina ja persoonina luoda ensin pelkoa, katkeruutta ja vihaa, eli elää eläimen vaistoilla ja viedä luomisemme valo mahdollisimman syvälle aineeseen. Kun kohtaamme kärsimystä elämässämme ensi kerran, alamme sen jälkeen tahtoa jotain muuta. Siihen asti olemme vain nauttineet kaikista maailman iloista ja suruista tuntemmat sääliä tai muiden ihmisten huomioon ottamista. Kun kärismme jollakin tavalla, alamme tahtoa elämäämme jotain suurempaa tai parempaa, Alamme käyttäytyä kuten ihmisten kuuluisi; meistä tulee sosiaalisia olentoja. Jos sairastumme, alamme toivoa parannusta, tai jos olemme vankina, tahdomme vapautta. Jos olemme kiusattuja ja hyljeksittyjä, tahdomme tulla hyväksytyksi.

Me voimme ainoastaan ihmisinä ja valo-olentoina luoda kaiken todeksi tässä ja nyt.

Pelko on ihmisen alemman minän toimiva osa, josta meille on ollut elämiemme aikana paljon hyötyäkin. Esimerkiksi itsesuojeluvaisto perustuu siihen. Se on vaisto, joka yhä edelleen pitää hengissä monia meistä.

Nyt on kuitenkin toisin, sillä olemme kehittäneet itseämme ihmisinä monella tapaa. Emme ole enää täysin eläimiä ihmisen hahmossa, vaan olemme jo paljon kasvaneet ja kehittyneet. Kykenemme usein olemaan sosiaalisia ja yleisesti jopa puhumaan asioista ennen kuin turvaudumme väkivaltaan. Unohdamme kuitenkin usein sen tosiasian, että joukossamme maapallollamme on usein paljon nuoria sieluja, jotka eivät vieläkään tahdo käyttäytyä tai alkaa elää kuten kuuluisi. Nämä nuoret sielut luovat paljon ristiriitoja. Heidän toiminnassaan näkyy selvästi portinvartijoiden vahvistamat energiat. Portinvartijat ovat mukana aina kun joku tahtoo luoda eripuraa, riitaa tai väkivaltaa.

Mielestäni totta kuitenkin on se, että kun me – sinä tai minä – haastamme riitaa tai riitelemme jonkun kanssa, luomme eripuraa ja jopa sotaa kollektiivisesti. Me itse voimme vaikuttaa hengitysilmaamme ja ilmansaasteisiin sekä maapallon värähtelyyn elämällä yhä suuremmassa rauhassa ja rakkaudessa sekä sanomalla mielessämme ja ääneen rakkauden ja rauhan sanoja. Ajatellessamme ihmisinä positiivisesti muutamme asioita ja voimmepa jopa vaikuttaa sotien syttymiseen.

Voimme aina itse joka hetki valita luommeko pelkoa vai turvaa, vihaa vai iloa tai kiitollisuutta vai katkeruutta!

Jos tahdomme saada tietoisuuteemme totuuden kaikesta, meidän on todella tahdottava sitä. Kuten on sanottu: kolkuttavalle avataan, kysyvälle vastataan ja tahtovalle annetaan, kunhan vain on korkea motiivi. Meille ihmisolennoille tämä motiivi on palvelu; tahdomme tietoisuuteen, jotta voimme auttaa muita tiedostumaan. Sama motiivi on valomestareilla ja Kristuksellakin. Mitä enemmän kehitymme Pyyteettömän Rakkauden tiellä, sitä korkeampia voivat motiivimme olla ja sitä enemmän tulemme ykseydeksi.

Ihmisen kultainen kirja 2014, Juha Korhonen