Olen aina tahtonut kaivaa esiin totuuden itsestäni ja maailmasta. Olen tutkinut ja seurannut omaani ja ihmiskunnan kehitystä hengen ja aineen näkökulmista jo kohta kolmenkymmenen vuoden ajan. Tieni olen kulkenut omapäisesti, monia eri henkisiä suuntauksia kokeillen. Olen muun muassa vetänyt parannusryhmää Jyväskylässä ja ollut mukana perustamassa Kultaisen Pallon koulua vuonna 2006. Kiinnostukseni henkisiin asioihin on ajan myötä kehkeytynyt elämäntavaksi. Pyrin jatkuvasti kehittymään eteenpäin ihmisenä ja henkisenä olentona. Tahdon elämässäni Olla se joka Olen: olla onnellinen, luoda rakkauden sanoja ja valoa ympärilleni sekä palvella ihmiskuntaa ja Pyyteetöntä Rakkautta.

Näkijänä teen henkisiä tulkintoja, energiahoitoja, luennoin, järjestän kursseja ja koulutuksia sekä opastan ihmisiä eteenpäin omalla henkisellä tiellään. Kirjoitan kokemuksistani ja uusista oivalluksistani kolumneja, artikkeleita ja kirjoja.

 

Tässä linkki Shadow Cameran tekemään haastatteluun Hengen ja Tiedon Messuilla Tampere-talolla 2016

https://www.youtube.com/watch?v=tp2zNsC3oPk&t=1159s

 

Viimeisimmät Blogikirjoitukset

Satu Kaksoisliekistä
with Ei kommentteja

Teksti: Juha Korhonen Piirros: Lasse Ahonen Maalaus: Lyydia Luomanmäki Olipa kerran kaksoisliekki, alkavat monet tarinat – niin kuin tämäkin. Yllättävän moni henkinen ihminen on koettanut löytää omaa kaksoisliekkiään, eli niin kutsuttua parisieluaan. Siitä on tullut jopa jonkinlainen ilmiö, joka aika … Read More

Fonto Radio haastattelu – Näkymiä Suomen muinaisesta menneisyydestä
with Ei kommentteja

Fonto Radio haastatteli Näkijä Juha Korhosta Suomi 100 vuotta teemanaan. Tässä linkit haastatteluihin. #29 – Juha Korhonen, osa 1: Näkymiä Suomen muinaisesta menneisyydestä #29 – Juha Korhonen, osa 2: Näkymiä Suomen muinaisesta menneisyydestä

Säde 12 -Kultainen säde
with Ei kommentteja

Teksti: Juha Korhonen Tämä on Pyyteettömän Rakkauden luomisen säteitä käsittelevän, kaksitoistaosaisen kolumnisarjan viimeinen osa. Kaikki säteet ovat pitäneet sisällään eri puolia ihmisyytemme polulta. Mielestäni kaikilla säteillä ja niiden mestareilla on oma ja tärkeä tehtävänsä 12:sta säteen hierarkiassa. Tässä viimeisessä tekstissä … Read More